Tärkeä päivämäärä

Vauhdikas viikonloppu ohi! Hyvin mahduttiin nukkumaan vaikka väkeä oli puolet enemmän kuin normaalisti.  Pienten kanssa pompittiin, valloitettiin muutama lumivuori, kiipeiltiin puissa, pelattiin lautapelejä ja luettiin kirjoja. Eilen mietinkin miten helppoa elämä on näiden pienten kanssa. Heille riittää hyvin pienet aktiviteetit ja jo pelkkä parin tunnin ulkoilu pienessä pakkasessa on huima seikkailu.  Minusta tuntuu aina niin mukavalta kun tukilapset sanoo että haluavat olla meillä monta yötä ja heillä on ollut minua ikävä. Se on parasta palkkaa mitä tukiperheenä olosta voi saada. Hyvältä tuntuu myös lasten äidin lähettämät WhatsApp viestit ja kuvat lasten tärkeistä tapahtumista. Tämä on todella yhteistyötä bioperheen ja tukiperheen välillä.

Helmikuun 29:s päivä on meidän perheessä hyvin merkityksellinen päivä. Kuusitoista vuotta sitten meidän perhe kasvoi pienellä tytöllä. Ikää tytöllä silloin 4kk; painoa 3kg ja pituutta 51 cm.  Tällaisen nyytin saimme syliimme keskussairaalan teho-osastolta. Kaksi viikkoa olimme pienestä tytöstä tienneet, käyneet neuvottelua sos.työntekijän kanssa ja tavanneet lapsen bioäidin.  Lapsen keskosuus ja mahdolliset tulevat ongelmat mietitytti, samoin bioäidin ja -suvun suhtautuminen meihin.  Kaksi viikkoa asiaa mietittiin ja sitten soitin sos.työntekijälle että kyllä me tytön haluamme.  Minulla oli päivä aikaa hankkia kaikki tarvittava vauvaa varten. Aika paljon meillä olikin vauvatavaraa koska esikoinen oli siinä vaiheessa vähän yli 3v ja en ollut kaikkea hävittänyt.  Sänkyä ei ollut mutta se löytyi onneksi omalta kylältä ja turvaistuimen lainasin MLL:ltä.  Seuraavana aamuna meidän perhe lähti sitten pikkusiskoa hakemaan. Mitään mielikuvaa emme olleet tytöstä luoneet ja hänestä emme tienneet mitään muuta kuin sen että on tyttö ja syntynyt hyvin pienenä keskosena.  Voi sitä jännityksen määrää kun sairaalan sos.työntekijän perässä teho-osaston erääseen huoneeseen astuimme. Sängyssä makasi pieni, ihana tyttö.  Otin tytön varovasti syliin ja hiljaa kuiskasin että äiti tuli hakemaan sinut kotiin.  Isoveli ihmetteli vauvan pienuutta ja selitti että meillä on kivoja leluja ja sinulle on varattuna pieni pupu.  Sain syöttää pienelle luumusosetta ja voitte kuvitella miten sotkussa tytön naama oli sillä enhän ollut aikoihin pientä vauvaa syöttänyt.  Sitten pieni ihme puettiin meidän vaatteisiin jotka olivat isoveljen vanhoja koska siihen hätään en mitään ihania tyttövaatteita ennättänyt hänelle hankkia.  Näin alkoi meidän yhteinen tiemme 16 vuotta sitten.  Paljon on näihin vuosiin mahtunut mutta hyvin onnellinen olen siitä että olen saanut olla tämän tytön arkiäiti. 

Kun sijaisvanhemmuudelle antaa pikkusormen niin sehän vie koko käden.  Jotenkin se vaan tuntui minun jutulta ja kun tämä pikkuneiti oli 3v niin irtisanouduin kunnan virastani ja jäin päätoimiseksi sijaisäidiksi. Päivääkään en ole valintaani katunut, tosin ehkä ihan sekunnin tai kahden ajan...