Vuosia nuoremmaksi

Yhtenä iltana lapsille iltapalaa laittaessa telkkarista vilahti silmiini ohjelma Vuosia nuoremmaksi. Hetken aikaa sitä katsoin ja ajattelin että ehkä minunkin pitäisi tuollaiseen ohjelmaan päästä jotta edes hetken ajattelisin vain itseäni. Meidän peiliin ja valokuviin on ilmestynyt vanha, lihava rouva ja minusta ei näy vilaustakaan.  Viime vuodet ovat olleet aikamoista matalalentoa ja tuntuukin että missään vaiheessa en ole suonut omalle itselleni ajatustakaan.  Ja sen kyllä huomaa! Painoa tullut valtavasti ja ei ihme. Kun talo hiljenee niin minä ja kihlattu kaivamme sipsit kaapista ja lysähdämme sohvalle katsomaan telkkaria. Liikunnasta en ole koskaan tykännyt enkä ole sitä omaa lajiani vielä löytänyt.  Lasten kanssa ulkoilen mutta ei se mitään hikiliikuntaa ole.  Joten kuntokin on aivan onneton.

Kun painoa ja ikää on tullut lisää niin tuntuu etten halua edes mennä vaatekauppaan. Mitä ihmettä lyhyt ja lihava voi sieltä löytää?  Lehdistä katselen mitä ihanimpia vaatteita mutta jos/kun itse menen shoppailemaan niin en löydä mitään kivaa. Kotona on hyvä olla legginseissä ja jossain pitkässä paidassa joka peittää mahan ja takapuolen. Ulos lähtiessä päälle toppahousut ja -takki ja eikun menoksi. Meikit, mitä ne ovat?  En edes muista milloin olisi naamaan edes ripsiväriä laittanut, mistään muusta puhumattakaan.  Kampaajalla sentään käyn aika säännöllisesti vaikka kyllähän ne käynnin välit meinaa välillä liian pitkiksi mennä.  Kun näitä kaikkia asioita miettii niin kyllä minulla olisi nyt syytä suorittaa jonkinlainen ryhtiliike.  Olenhan vielä alle 60-vuotias eli nainen parhaassa iässä. Ainakin omasta mielestäni.  Ihan ensimmäisenä olisi mentävä alusasukauppaan ostamaan kunnon alusvaatteet. Sitten jotain mukavaa alusasujen päälle.  Elämäntapojakin pitäisi muuttaa ja ruveta todella miettimään mitä suustani alas laitan. Tulevaisuuttakin pitäisi ajatella sillä pitäähän minun jaksaa tämä nti Tättähäärä aikuiseksi kasvattaa.  Kun neiti täyttää 18 vuotta niin minä olen jo 70-vuotias.

Itseäni rupesin nyt ajattelemaan myös sen takia että lauantaina lähden ystäväni kanssa pienelle reissulle. Juha Tapiota mennään kuuntelemaan ja hotellissa yövytään.  Tämän piti olla minun ja kihlattuni parisuhdereissu sillä emme ole aikoihin kahdestaan missään käyneet. Mutta ex:n puolison hautajaiset ovat lauantaina ja minun isommat lapseni menevät hautajaisiin ja jäävät isänsä luokse yöksi. Reissua en kuitenkaan halunnut perua vaan lähden ystäväni kanssa "parantamaan maailmaa".  Parisuhdeviikonloppu pitää järjestää joskus myöhemmin.

Ärsyttää, ärsyttää

Keskiviikkoaamuisin minulla on yleensä 2 tuntia ihan omaa aikaa. Kello 9.00 vien nti Tättähäärän seurakunnan kerhoon ja kerho loppuu klo 11.00. Monesti piipahdan mummolassa sen jälkeen kun vien tytön mutta ennätän sen jälkeen ajella vielä kotiin ja nauttia hiljaisesta kodista. Tänään menin mummolaan ja kun avasin jääkaapin oven niin tiesin etten kotiin ennätä. Haju oli jotain sanoin kuvaamatonta joten eikun jääkaapin kimppuun. Löytyihän sieltä hajun lähde ja ei auttanut muu kuin ruveta pesemään jääkaappia.  Laittelin myös mummon lääkkeet kahdeksi viikoksi ja tein pikaisen kauppareissun. Eihän mummo paljon yksin syö mutta jotain kuitenkin pitää aina kaupasta hakea. Nyt ostin mummolle myös vitamiinipillereitä ja laitoin ne lääkedosettiin. Ruoka on kovin yksipuolista ja jospa nuo pillerit antaisi vähän virkeyttä ja elämäniloa. Epäilen kyllä...   Yritin keskustella asioista jälleen kerran mutta ihan turhaan.  Mummon viimeinkin järjen hippunen on kadonnut jonnekin ja hän elää ties missä. Päivät ja kellonajat eivät ole lainkaan hallinnassa ja muutenkin käytös on todella omituista. Hellan sulake on otettu irti ihan varmuuden vuoksi koska uuni täynnä mummon vaatteita ja kauhulla ajattelin että laittaa joku päivä uunin vaikka ihan vahingossa päälle.  Nyt ei tuota ongelmaa onneksi ole.

Oma olotila on sellainen että kohta en enää jaksa. Mummolan asiat eivät ole ainoita jotka mietityttää vaan kotonakin tuon kutosluokkalaisen kanssa on todella vaikeaa. Ja kun voimat on vähissä niin jatkuva tappelu ja päivänselvistä asioista vääntäminen tuntuu vievän ne viimeisetkin voimat.  Ja niitä voimia pitäisi riittää tuolle nti Tättähäärälle joka on vielä pieni ja viaton, tarvitsee tosi paljon aikuisen läsnäoloa kasvaakseen.

Itkeä vai nauraa

Kauppareissulla piipahdin  mummolassa ja nyt en enää tiedä itkenkö vai nauranko. Käynnin jälkeen soitin kotipalveluun ja sitten avopalvelujohtajalle. Kaiken tämän jälkeen tuli olo että voiko vanhemmistaan ottaa eron, jättää kaiken taakseen ja elää tulevaisuutta ilman heitä. Ei voi, tiedän.  Vaikka kuinka haluaisi edes hetkeksi unohtaa kaiken niin kyllä se tuolla alitajunnassa kaiken aikaa on. Tietynlainen ahdistus pysyy sisällä vaikka muuten elämässä ei niin vaikeita hetkiä olisikaan.

Menin siis aamulla klo 9.15 mummolaan ja taas äiti kyseli että onko nyt aamu vai ilta. Sanoin että on aamu. Ei muistanut että kotipalvelu on käynyt antamassa aamulääkkeet.  Tarkistin siinä jääkaappia sillä nythän ruokaa menee vähemmän kun pappa on vuodeosastolla. Jääkaapissa muutama vanhaksi mennyt eineslaatikko ja sitten katsoin jääkaapin alalaatikkoon. Ja mikä yllätys siellä olikaan; valtavasti leipää. Ostan mummolaan pienen paketin valmiiksi siivutettuja leipiä ja kieltämättä olen ihmetellyt että yllättävän paljon syövät leipää kun sitä pitää aina ostaa. Nyt sitten paljastui mihin se leipä menee, jääkaapin alalaatikkoon. Vanhimmat leivät oli joulukuun alusta ja tuoreimman päiväys oli 18.1.2016. Sen otin esille ja pistin leipälaatikkoon. En tiedä mikä leipä mummolla nyt oli leipälaatikossa.  Nyt tuli mieleen ajatus että mummo ei varmaan enää syö mitään. Kukaan ei ole katsomassa että meneekö ruoka suuhun vai kenties vessanpyttyyn. Muutaman kerran olen löytänyt ruuat ulko-oven pielestä. Siilille on kuulemma ruokaa jättänyt.  Jotenkin tämä kaikki iski taas päin kasvoja niin että en tiedä mitä tehdä. Kotipalveluun soitin ja pyysin tarkkailemaan mummoa.

Puhelu avopalvelujohtajalle koski lähinnä sitä että mitä kuuluu palvelutalohakemukselle jonka jätin marraskuussa 2014.  Ei sitä hakemusta löytynyt mistään. Johtaja ihmetteli kyllä minun kärsivällisyyttä sillä hakemuksista tehdään päätös yleensä muutaman kuukauden kuluessa siitäkin huolimatta että se olisi kielteinen.  Kunnassamme on uusi avopalvelujohtaja joka aloitti virassa vasta syksyllä joten hän ei todellakaan voi tietää onko hakemus kuntaan tullut vai.  Omasta mielestäni sen kyllä olen jättänyt mutta eihän minulla todisteita ole. Sovittiin että teen uuden ja asia on selvä. Juteltiin vanhempieni tilanteesta ja päätettiin kartoittaa palvelusuunnitelma minun tekemän hakemuksen jälkeen.  On kuulemma ihan normaalia että kotipalvelu käy vanhusten luona jopa 8 kertaa päivässä ja siitä huolimatta asuvat vielä kotona. Jos mummolassa käy kotipalvelu vain 2 kertaa niin hehän voivat todella hyvin asua kotona vielä pitkään. Joopa joo!!  Kyllähän he voivat mutta elämänlaadusta ei voi enää puhua.  Tiedä sitten olisiko se elämänlaatu sen laadukkaampaa palvelutalossa asuessa. En tiedä!

Isäni täyttää tänään 89 vuotta ja jossain vaiheessa yritän saada auton käyntiin jotta pääsen synttäreille. Tänään ovat käyttäneet pappaa uudestaan röntgenissä sillä oma tk-lääkäri haluaa varmistaa asiat nyt ihan kunnolla. Petipotilaana pappa on täysin.  Jotenkin tuntuu että ehkä tämä on ainakin papan osalta tie palveluasumiseen ja ystävällisempien ihmisten hoitoon mitä mummo on. Sen pappa olisi jo ansainnut.  Hän on kuunnellut mummon ilkeitä sanoja jo 56 vuotta niin toivoisin että viimeiset elinvuosina kuuluisi vain ystävällisiä sanoja.

Ärripurripäivä

Tänään minulla on ärripurripäivä. Johtuneeko pakkasesta vai mistä mutta tuntuu että kaikki ärsyttää.  Aamulla mittarissa -34 astetta ja onneksi tuo puoliso oli niin ihana ja lupasi käyttää minua ja mummoa muistihoitajalla. Tai viedä meidät ja hakea pois. Mentiin aamulla mummolaan ja siellä mummo ihmetteli että miksi me illalla tullaan. Sanoin että on aamu ja 10 minuutin päästä pitää olla muistihoitajan luona. Jalassa mummolla oli housut jotka oli lukkoneulalla laitettu kiinni jotta pysyvät jalassa. Pyysin että laittaisi jalkaan kunnon housut.  Lopulta sain housut vaihdettua ja pyysin ottamaan silmälasit mukaan. Ja niitähän ei löytynyt mistään!!!! Keittiönpöydällä oli ainakin kolmet, ikivanhat silmälasit ja kaikki oli papan laseja. Koko ajan mummo jankuttaa siitä että on ilta ja mitä varten te täällä olette. Siinä vaiheessa suutuin vaikka tasan tarkkaan tiedän ettei toinen tahallaan ollut "ärsyttävä".  En vain ymmärrä miksi ihmeessä noin sekaisin oli.  Kotipalvelu ei aamulla käynyt koska lupasin antaa aamulääkkeet samalla kun haen mummon muistihoitajalle.  Vähän myöhässä muistihoitajalle päästiin ja eihän äiti jaksanut mitään testejä tehdä kun selkään rupesi niin kovasti koskemaan. Masennustestin tekivät ja yllätys, yllätys nyt sai paremmat pisteet kuin viimeksi.  Mistähän sekin johtui?  Sovittiin muistihoitajan kanssa että tarkkailen tilannetta ja tavataan viimeistään kesällä ellei ennen sitä.  Soitin kyydin ja vietiin sitten mummo kotiin. Ja nyt löysin kadonneet silmälasitkin;  lipaston laatikosta kaikkien tavaroiden alta. En ymmärrä miksi oli sinne lasinsa piilottanut.  Mutta enhän ymmärrä mummon käytöksessä montaa muutakaan asiaa.

Noista vaatteista olen viime aikoina eräänkin kerran ottanut mummon kanssa yhteen. Äitini on elänyt sota-ajan ja puutteen. Vaatteista ja ruuasta on ollut pula ja sen takia mitään ehjää ja syömäkelpoista ei voi heittää pois. Minähän laitoin vanhat kinkkusiivut roskiin ja äiti ne sieltä takaisin jääkaappiin kaiveli. Äitini ei ole koskaan vaatteilla koreilla ja monesti on minua huomauttanut siitä että ostan aivan liikaa uusia vaatteita. Totta totisesti en osta ja kauhulla mietinkin että olenko jo vaateasioissa äitini kaltainen. Paikkaamaan en sentään vielä ole vaatteitani ruvennut. Mutta äiti on!  Mummon ja papan käyttämät vaatteet ovat aivan järkyttäviä. Olen ostanut molemmille lahjaksi uusia vaatteita mutta en tiedä mihin mummo on ne kätkenyt. Ei niitä ainakaan päällä ole näkynyt. Joku päivä pitää mennä penkomaan mummolan vaatekomeroa ja laittaa kylmän viileästi kaikki vanhat vaatteet roskiin. 

Jostain syystä nyt tuntuu että olen tosi väsynyt tämän kaiken pyörittämiseen. Varsinkin mummolan asiat tuntuvat melkein ylitsepääsemättömän raskaalta. Vaikka toinen ei ole tahallaan ärsyttävä niin suututtaa suunnattomasti mummon käytös.  Toivottavasti minusta ei ikinä tule samanlaista vanhusta. Jotenkin aina kuvittelin että kaikki vanhukset ovat ihania ja herttaisia mutta nyt sanon että ovat todella kaikkea muuta. Yhden ihanan vanhuksen olen tavannut ja toivottavasti joku päivä osaisin olla yhtä ihana. Tämä ihana mummo oli kutosluokkalaisen  bioisoisomummo. Todella herttainen vanhus jolla ei koskaan ollut mitään pahaa sanottavaa kenestäkään. Elämä ei ollut kohdellut häntä silkkihansikkain vaan paljon kipeitä asioita oli joutunut kohtaamaan pitkän elämänsä aikana mutta siitä huolimatta ei ollut katkera elämälle. Voi kunpa tähän pystyisin!

Pakkaspäivien hiljaiseloa

Monta kertaa olen meinannut tarttua näppikseen ja naputella Kuusikulman kuulumisia. Mutta aina se on vaan jäänyt. Jospa nyt vähän kuulumisia saisin kerrottua.

Pakkaspäiviä on viime aikoina riittänyt ja sehän tietää leivinuunin lämmitystä. Astmaiset keuhkoni eivät pakkasilmasta oikein tykkää joten aika visusti olemme sisällä viihtyneet nti Tättähäärän kanssa. Viime viikolla tuli lunta ja yhtenä päivänä teimmekin vähän lumitöitä. Olisi niitä saanut tehdä enemmänkin sillä jostain kumman syystä kola ei tunnu pysyvän kenenkään muun kädessä kuin minun ja sen kyllä meidän pihasta huomaa. Kaupassa piipahdin perjantaina kun pakkasta oli vajaa -20 ja auto suostui yhteistyöhön. Lauantaina kokeilin mutta ei oikein innostunut käynnistymään joten annan ihan rauhassa autoni levätä. Ruokaa on riittänyt ja avopuolison auto saadaan kyllä käyntiin tarvittaessa. Omalla tavallaan olen nauttinut näistä pakkaspäivistä. Kotona on ihan kiva olla. Mitään en ole juuri saanut aikaan mutta sama sille. Verokortit postitin, matkalaskut Tättähäärän tapaamismatkoista tein ja postisin sos.työntekijälle. Vielä pitäisi Kelaan tehdä matkalaskut kutosluokkalaisen tereapimatkoista. Sitten olisi kiireellisimmät paperityöt tehty ja voisin keskittyä vuositilityksen tekoon maistraatille. Onneksi sillä ei ole kiire, maaliskuun loppuun mennessä se pitää tehdä. Olen yrittänyt tehdä sen aina ennen hiihtolomaa mutta saa nähdä kuinka nyt käy.

Suru-uutisia saimme viime viikolla. Ne oli toki odotettavissa mutta aina kuolema koskettaa. Ex-puolisoni rakas ei saanut kokea ihmettä vaan hän nukkui pois perjantaina. Kahdelle vanhimmalle lapselle puoliso oli läheinen ja heitä tämä koskettaa eniten.  Mutta kosketti se myös minua vaikka 9 vuotta sitten kuvittelin jotain muuta. Silloin nämä rakastavaiset olivat pahimmat vihamieheni. En voinut ymmärtää kuinka he pystyivät tekemään minulle niin. Syytin kaikesta heitä vaikka nyt kun asioita ajattelee niin olihan syynsä minussakin. Ei hyvään avioliiittoon mahdu kolmatta osapuolta ja jos kumpikin on liittoonsa tyytyväinen niin ei edes huomaa "kolmansia osapuolia".  Eron surutyön tein; olin vihainen ja kaikkea mahdollista.  Näin jälkikäteen olen iloinen että kaikki tunteet olen läpikäynyt mutta käynyt ne läpi niin etten ole ketään vahingoittanut.  Esikoisen rippijuhlat oli käänteen tekevä asia ex:n ja minun erossa. Tiesin että poika haluaa kaikki rakkaat juhliin ja jouduin kutsumaan myös ex:n puolison juhliin. Tässä vaiheessa se oli jo helppoa koska olihan minullakin uusi kumppani joka myös oli juhlissa. Juhlissa kättelimme ex:n uuden puolison kanssa ja loppuvaiheessa juhlia hän jo tiskasi astioita minun keittiössä.  Tuon jälkeen hän teki meille aina jouluksi maustekakun ja minä ostin heille joulukukan.  Tämän joulun kakusta söimme viimeiset palat silloin kun kakuntekijä oli jo sairaalassa.  Ihmettä toivoin ja rukoulin mutta nyt se ei toteutunut.  Ex:lleni toivon paljon voimia tuleviin päiviin, kuukausiin ja vuosiin. Hän on vielä nuori ihminen ja löytää kyllä rinnalleen kumppanin kunhan tämä surutyö on käsitelty.

Mummolankin kuulumiset ovat ikäviä. Pappa oli kaatunut torstai-iltana ja ei päässyt enää ylös. Kotipalvelu kävi nostamassa mutta pappa ei pystynyt enää nojaamaan jalkaansa eikä pystynyt seisomaan. Ambulanssilla veivät päivstykseen mutta eihän meidän tuppukylissä illalla ole röntgeniä joten toivat takaisin oman kunnan vuodeosastolle. Perjantaina käyttivät rontgenissä mutta kukaan ei osannut kuvia tulkita. Eilen kävin pappaa katsomassa ja niin pieni mies siellä sairaalan laitasängyssä makasi. Kivut oli kuulemma kovat ja ei pystynyt liikkumaan mitenkään.  Tänään soittivat vuodeosastolta ja kertoivat että pappa on lähetetty ambulanssilla keskussairaalaan koska lonkka on murtunut. Eli tämähän tietää sitä että pappa ei tule pitkään aikaan kotiin. Vai tuleeko ollenkaan??? Tämä on ehkä tie sinne palveluasuntoon koska äiti ei jaksa pappaa kotona hoitaa. Vielä eivät ole keskussairaalasta soittaneet. En tiedä mitä rupeavat tuossa tilanteessa tekemään. Pappa täyttää torstaina 89 vuotta eikä ole enää mikään hyväkuntoinen.  Harmi että näin kävi mutta eihän näille mitään voi.

Pakkaspäiviä

Tämä vuosi alkoi kylmissä merkeissä. Tämän viikon on pakkasmittari ollut pitkälti miinuksella, tänä aamuna meidän ennätys -32 astetta. Autot saa ihan rauhassa seistä pihalla kun ei ne lämmityksestä huolimatta käynnistyisi. Sisäpäiviä vietetty ja eilen vietin ihan pyjamapäivän.  Mitä sitä suotta vaatteita pukemaan kun ulos ei innosta mennä.  Eilen siivottiin joulu varastoon ja vähän se haikealta taas tuntui. Seuraavaan jouluun tuntuu olevan niin pitkä aika. Monen ihmisen ikä, sanoisi äitini. 

Kotini hiljeni tiistaina kun esikoinen tyttöystävineen pakkasi autonsa ja ajelivat omaan kotiinsa. Lähtiessään lupasi että tulee jo kuukauden päästä kun seuraava toppi alkaa silloin. Miniäkin mietti että taitaa tulla tekemään kevään viimeisen topin meidän kuntaamme. Ja eihän sitä tiedä vaikka miniä tulisi kesällä tänne kun esikoinen lähtee armeijaan. Töihin pääsee kyllä ja jos meidän seurassa viihtyy niin siitä vaan. Nti Tättähäärä voi vielä nukkua meidän vanhojen varisten kanssa samassa huoneessa ja leikkipaikka hänelle on järjestetty olohuoneeseen. Onneksi on ruvennut syksyllä esikoisen huonetta nuorimmaiselle muuttamaan.

Vanhusten asiat ovat taas päällimmäisenä mielessä ja vaikka vuosi on vasta alullaan niin olen tosi väsynyt heihin. Varsinkin äitiini!  En tiedä mikä häntä vaivaa mutta kaatuilee jatkuvasti ja joka yö kotipalvelun päivystys käy hänet nostamassa. Olen ostanut jarrusukkia ym. ja liukastumisesta ei pitäisi olla kysymys. Yhden kaatumisen jälkeen veivät ambulanssilla päivystykseen tikattavaksi ja oli vuodeosastolla seuraavaan päivään. Terve mummo, oli lääkäri sanonut ja laittoi kotiin. Pissitulehdus on ja se taitaa saada nyt tämän kaiken aikaan. Muutenkin mummo on ihan sekaisin.  Tänään taas laitoin valtavan määrän kuivamassa ollutta talouspaperia roskiin. Vessassa oli kuivamassa Tenoja.  Näistä olen monta kertaa hänelle sanonut ja joka kerta mummo suuttuu. Yksinkertaisia asioita jotka pitäisi osata ajatella jo ihan järjellä. Mutta jonnekin se järki on kadonnut vaikka muistisairautta ei hänellä ole todettukaan. Muistihoitajan luokse mennään kahden viikon päästä ja taas tehdään uudet testit ja katsotaan mikä on tilanne.  Kyllä tuli taas tänä aamuna mieleen että miksi ihminen ei voi elää niin että säilyy terveenä kaikki elinpäivänsä. Sitten kun aika on täynnä niin "poks vaan".   Viime yönä oli kompuroidessaan saanut sängyn päädyn rikki ja siitä kotipalvelu aamulla soitti.  Olihan sinne sitten mentävä. Mentiinkin sinne nti Tättähäärän kanssa oikein herroiksi; taksilla. Taksilla tultiinkin kotiin sillä ei me tuollaisessa pakkasessa pystytä kävelemään. Minun astmaiset keuhkoni ei tykkää yhtään ulkoilmasta.

Katse menneeseen

Uuden vuoden alussa on hyvä muistella mennyttä vuotta.  Mitä vanhemmaksi tulee niin sitä nopeammin vuodet tuntuu vierivän eteenpäin. Kaikenlaista vuoteen kuitenkin mahtuu ja näin jälkeen yritän niitä vähän kuvienkin muodossa muistella.

 

Muumimamma on aina ollut esikuvani ja ehkä jonain päivänä olen yhtä ihana ihminen kuin hänkin on. Muumimukit ja ym. muumitavarat kuuluu meidän perheen arkeen ja olin enemmän kuin onnellinen kun löysin nämä figuurit. Tässähän on vain osa meidän perhettämme; Pikku-Myy ja Nuuskamuikkunen puuttuvat. Hakusessa on Myy mutta se taitaa olla niin harvinainen ettei sitä niin vain löydykään.

 

 

 

Vuoden 2015 saimme nauttia pitkästä aikaa keväthangista ja niistä sitten täysillä nautittiin. Tehtiin pitkiä lenkkejä pitkin peltoja ja metsiä. Toivottavasti myös tulevana kesänä saamme näistä arjen iloista nauttia.

 

 

Keväällä meillä juhlitaan vappua ja nti Tättähäärän synttäreitä.  Tämä pieni prinsessa on niin uskomaton osa meidän perhettä ettei sitä vieläkään meinaa ymmärtää. Monta mutkaa ja mäkeä on tiellä ollut kun pienen prinsessan kanssa on eletty mutta tällä hetkellä näyttää siltä että elämä jatkuu aika tasaisena.

 

 

Viime kesä on muistoissa aika sateinen ja kylmä mutta kun katsoo kesän valokuvia niin ei siellä juuri sateisia kuvia ole.  Iloisia ja aurinkoisia kuvia ja paljon iloisia lasten naamoja. Sekä varpaita...  Tässä on omia sekä vierailevia tähtiä.

 

 

Juhannusta vietimme perheen kera Pielisen rannalla ja oltiin siellä vielä viikko juhannuksen jälkeenkin. Tosin viimeisen viikonlopun minä vietin lomaa ystäväni kanssa. Saunottiin, syötiin, juotiin ja hemmottelimme itseämme. Me kaksi naista, joilla pitkä yhteinen historia takana ja harvoin pystymme arjesta irrottautumaan toistemme seuraan. Nyt oli juhlan aika.

 

 

Nti Tättähäärn mukana on tullut meidän elämäämme myös Imatra ja Valtionhotellista olen löytänyt oman paikkani. Kun sinne menen niin tunnen olevani kotona. Ehkä olen entisessä elämässäni hotellin käytäviä kulkenut helmat lattiaa viistäen. Monta kertaa olemme Valtionhotellissa yöpyneet mutta Harmaata rouvaa emme ole vielä tavanneet. Mutta ehkä jonain päivänä...

 

 

Kesällä 2015 toteutui pitkäaikainen unelmani; pääsin Hankoon.  Meri ja kalliot veivät sydämeni ja tuli mieleen että ehkä siellä minä sitten eläkepäiväni vietän kalliolla istuen ja mereen tuijottaen.  Kaiken arjen kiireen ja välillä ahdistuksen keskellä muistan kesäistä reissuamme ja sen avulla jaksaa taas hetken aikaa. Sen tiedän että Hankoon tulen palaamaan vielä monta kertaa vaikka matkaa sinne on valtavasti.

 

Ensilumet satoi viime vuonna monta kertaa. Vielä tänäkään päivänä lunta ei kovin paljon ole mutta ei sen niin väliä. Kynttilät pääsevät paremmin oikeuksiinsa synkkänä aikana. Maitotonkat ovat muisto isäni lapsuudenkodista ja muutama vuosi sitten ne Kuusikulmaan kotiutuivat.

 

 

Vuonna 1981 minä ja ex:mieheni menetimme ensimmäisen yhteisen kotimme tulipalossa. Mitään muuta kuin henkemme emme saaneet kodista pelastettua. Joulua vietimme sitten uudessa kodissamme ja äitini osti meille tämän kynttelikön. Sitä asti tämä kynttelikkö on mukani kulkenut ja jokaisessa kodissani se on löytänyt paikkansa. Kuusikulman keittiönikkunalla kynttelikkö on nyt ollut 20 vuotta.

 

 



 

Joulun vietimme perinteiseen tapaan, ainoa poikkeus oli esikoisen ja miniän työvuorot.  Miniä vietti ensimmäistä aattoa kanssamme ja halusin että syödään yhteinen jouluateria. Ja se tarjottiin meillä 20.30 aattoiltana.  Joulupukki kävi ja lapset olivat olleet taas kiltteinä. Joka vuosi päätän ettei nyt paljon lahjoja hankita mutta aina niitä näkyy kertyvän vaikka itse ei juuri lahjoja ostele. 

 

Vuosi päättyi surullisiin uutisiin; ex-mieheni puoliso sairastui yllättäen tosi vakavasti ja on edelleen teho-osatolla. Kauan sitten olisin ollut sitä mieltä että sitä saa mitä tilaa mutta onneksi olen vuosien myötä hyväksynyt kaiken ja antanut jokaiselle anteeksi. Myös itselleni sillä eroon tarvitaan aina kaksi ja en voi sanoa että olen täysin syytön siihen ettei avioliittomme ollut kunnossa. Nyt olen rukoillut että ex saa puolisonsa pitää.  Esikoinen vietti tyttökaverin kanssa uudenvuoden isänsä luona ja on ollut hänelle tukena. Ex kertoi että ovat paljon jutelleet ja poika on kertonut että hän on saanut meidän luonamme hyvän elämän. Tämä tuntui meistä molemmista hyvältä sillä emmehän ole pystyneet lapsille ehjää perhettä antamaan mutta ehkä jotain olemme kuitenkin antaneet.

 

Näillä mietteillä mennään uuteen vuoteen ja toivotaan että vuodesta tulee meille jokaiselle parempi kuin tästä vuodesta. Mummolan tilanne ei kohene mutta toivon että vanhempanikin saisivat elää turvallista elämää.