Uuden vuoden alussa on hyvä muistella mennyttä vuotta. Mitä vanhemmaksi tulee niin sitä nopeammin vuodet tuntuu vierivän eteenpäin. Kaikenlaista vuoteen kuitenkin mahtuu ja näin jälkeen yritän niitä vähän kuvienkin muodossa muistella.
Muumimamma on aina ollut esikuvani ja ehkä jonain päivänä olen yhtä ihana ihminen kuin hänkin on. Muumimukit ja ym. muumitavarat kuuluu meidän perheen arkeen ja olin enemmän kuin onnellinen kun löysin nämä figuurit. Tässähän on vain osa meidän perhettämme; Pikku-Myy ja Nuuskamuikkunen puuttuvat. Hakusessa on Myy mutta se taitaa olla niin harvinainen ettei sitä niin vain löydykään.
Vuoden 2015 saimme nauttia pitkästä aikaa keväthangista ja niistä sitten täysillä nautittiin. Tehtiin pitkiä lenkkejä pitkin peltoja ja metsiä. Toivottavasti myös tulevana kesänä saamme näistä arjen iloista nauttia.
Keväällä meillä juhlitaan vappua ja nti Tättähäärän synttäreitä. Tämä pieni prinsessa on niin uskomaton osa meidän perhettä ettei sitä vieläkään meinaa ymmärtää. Monta mutkaa ja mäkeä on tiellä ollut kun pienen prinsessan kanssa on eletty mutta tällä hetkellä näyttää siltä että elämä jatkuu aika tasaisena.
Viime kesä on muistoissa aika sateinen ja kylmä mutta kun katsoo kesän valokuvia niin ei siellä juuri sateisia kuvia ole. Iloisia ja aurinkoisia kuvia ja paljon iloisia lasten naamoja. Sekä varpaita... Tässä on omia sekä vierailevia tähtiä.
Juhannusta vietimme perheen kera Pielisen rannalla ja oltiin siellä vielä viikko juhannuksen jälkeenkin. Tosin viimeisen viikonlopun minä vietin lomaa ystäväni kanssa. Saunottiin, syötiin, juotiin ja hemmottelimme itseämme. Me kaksi naista, joilla pitkä yhteinen historia takana ja harvoin pystymme arjesta irrottautumaan toistemme seuraan. Nyt oli juhlan aika.
Nti Tättähäärn mukana on tullut meidän elämäämme myös Imatra ja Valtionhotellista olen löytänyt oman paikkani. Kun sinne menen niin tunnen olevani kotona. Ehkä olen entisessä elämässäni hotellin käytäviä kulkenut helmat lattiaa viistäen. Monta kertaa olemme Valtionhotellissa yöpyneet mutta Harmaata rouvaa emme ole vielä tavanneet. Mutta ehkä jonain päivänä...
Kesällä 2015 toteutui pitkäaikainen unelmani; pääsin Hankoon. Meri ja kalliot veivät sydämeni ja tuli mieleen että ehkä siellä minä sitten eläkepäiväni vietän kalliolla istuen ja mereen tuijottaen. Kaiken arjen kiireen ja välillä ahdistuksen keskellä muistan kesäistä reissuamme ja sen avulla jaksaa taas hetken aikaa. Sen tiedän että Hankoon tulen palaamaan vielä monta kertaa vaikka matkaa sinne on valtavasti.
Ensilumet satoi viime vuonna monta kertaa. Vielä tänäkään päivänä lunta ei kovin paljon ole mutta ei sen niin väliä. Kynttilät pääsevät paremmin oikeuksiinsa synkkänä aikana. Maitotonkat ovat muisto isäni lapsuudenkodista ja muutama vuosi sitten ne Kuusikulmaan kotiutuivat.
Vuonna 1981 minä ja ex:mieheni menetimme ensimmäisen yhteisen kotimme tulipalossa. Mitään muuta kuin henkemme emme saaneet kodista pelastettua. Joulua vietimme sitten uudessa kodissamme ja äitini osti meille tämän kynttelikön. Sitä asti tämä kynttelikkö on mukani kulkenut ja jokaisessa kodissani se on löytänyt paikkansa. Kuusikulman keittiönikkunalla kynttelikkö on nyt ollut 20 vuotta.
Joulun vietimme perinteiseen tapaan, ainoa poikkeus oli esikoisen ja miniän työvuorot. Miniä vietti ensimmäistä aattoa kanssamme ja halusin että syödään yhteinen jouluateria. Ja se tarjottiin meillä 20.30 aattoiltana. Joulupukki kävi ja lapset olivat olleet taas kiltteinä. Joka vuosi päätän ettei nyt paljon lahjoja hankita mutta aina niitä näkyy kertyvän vaikka itse ei juuri lahjoja ostele.
Vuosi päättyi surullisiin uutisiin; ex-mieheni puoliso sairastui yllättäen tosi vakavasti ja on edelleen teho-osatolla. Kauan sitten olisin ollut sitä mieltä että sitä saa mitä tilaa mutta onneksi olen vuosien myötä hyväksynyt kaiken ja antanut jokaiselle anteeksi. Myös itselleni sillä eroon tarvitaan aina kaksi ja en voi sanoa että olen täysin syytön siihen ettei avioliittomme ollut kunnossa. Nyt olen rukoillut että ex saa puolisonsa pitää. Esikoinen vietti tyttökaverin kanssa uudenvuoden isänsä luona ja on ollut hänelle tukena. Ex kertoi että ovat paljon jutelleet ja poika on kertonut että hän on saanut meidän luonamme hyvän elämän. Tämä tuntui meistä molemmista hyvältä sillä emmehän ole pystyneet lapsille ehjää perhettä antamaan mutta ehkä jotain olemme kuitenkin antaneet.
Näillä mietteillä mennään uuteen vuoteen ja toivotaan että vuodesta tulee meille jokaiselle parempi kuin tästä vuodesta. Mummolan tilanne ei kohene mutta toivon että vanhempanikin saisivat elää turvallista elämää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti