Hyvää pääsiäistä

Pääsiäinen alkaa olla ohi mutta vielä voi toivottaa hyvää pääsiäistä. Minä otin pienen irtioton arjesta ja ajelin tyttöjen kanssa Imatralle perjantaina. Onni on nti Tättähäärän mummo joka siellä asuu.  On hyvä syy lähteä pois kotoa kun lähdetään mummoa tapaamaan.  Yövyttiin perinteiseen tapaan Valtionhotellissa ja kovasti toivoimme näkevämme Harmaan rouvan. Mutta ei vielä nähty.  Eilinen päivä vietettiin mummon kanssa ja olipa mukavaa. Tuntuu tosi mukavalta että lapsella on mummo joka haluaa häntä tavata ja jonka tapaamisesta tulee iloiseksi koko perhe. Seuraava tapaaminen onkin sitten kesällä.

Pappa on ollut paljon mielessä pääsiäisen aikana. Valokuva papasta on olohuoneen senkin päällä ja papan keppi eteisessä. Viikon päästä on hautajaiset ohi ja omalla tavallaan voi keskittyä surutyöhön. Toki perunkirjoitus pitää vielä hoitaa mutta sitten onkin kaikki asiat hoidettu. Monta kyyneltä tulen vielä vuodattamaan vaikka tiedänkin että papalla on hyvä olla.

Ihana viikonloppu

Tänä viikonloppuna Suomen talvi on ollut parhaimmillaan; aurinko paistaa ja hanki kantaa. Nyt on päässyt liikkumaan ihan mihin vaan kun on päässyt hankia pitkin viipottamaan. Viikonloppuna meillä oli tukilapset ja pienten kanssa on vietetty paljon aikaa ulkona. Eilen autoiltiin hakemaan Tättähäärän lomamökkiin unohtunut prinsessalaukku ja samalla vietettiin aikaa laskettelukeskuksen pulkkamäessä. Tänä aamuna suunnistettiin oman kylän pulkkamäkeen pulkkien, liukureiden ja rattikelkkojen kanssa. Laskettiin mäkeä, tehtiin kävelylenkki jäällä ja paistettiin nuotiolla makkaraa. Olipa mukavaa! Tukilapset sanoivat että haluavat olla meillä ainakin kolme yötä mutta nyt oli tyydyttävä perinteiseen kahteen yöhön. Sovittiin että kesällä ovat vähän pitempään jos äitinsä siihen suostuu.  Meidän nti Tättähäärälle tekee enemmän kuin hyvää että joutuu jakamaan tavaroitaan ja meitä aikuisia myös toisille lapsille. 

Hautajaisjärjestelyt etenevät pikkuhiljaa. Valokuvaaja ja pitopalvelu varattu sekä sovittu aika papin kanssa muistopuhetta varten.  Vielä puuttuu isän valokuva joka laitetaan pöydälle. Valokuva on valittu mutta se on pieni ja siitä pitäisi saada vähän suurempi versio. Kuvassa isä on ihan itsensä näköinen. Ei mikään puku päällä oleva kuva vaan ihan arkinen otos jossa isä hymyilee iloisesti.  Juuri tuollaisena haluan ihmisten hänet muistavan.  Alkuviikosta pitäisi tilata kukkavihkot ja valita värssy. Muutaman olen paperille kirjoittanut ja toivon että äiti osaa valita niistä jonkun omaan kukkalaitteeseen. Meidän kukkavihkoon tulee kihlattuni runoilema pieni muistovärssy. Hän tietää miten rakastan enkeleitä ja värssyssä puhutaan enkeleistä jotka papan hakivat mukaansa.  Hautajaisjärjestelyt ovat hyvällä mallilla mutta pitää tehdä paljon muutakin. Kelalle pitää tehdä hakemus äidin eläkkeestä ja pankkiin pitää toimittaa virkatodistus ja valtakirja. Virkatodistuksen olen pyytänyt mutta sen verran kiirettä kirkkoherran virastossa on etten ole sitä vielä saanut. Hautapaikkaa pitäisi myös katsoa. Esitin toiveen että paikka löytyisi hautausmaan vanhalta puolelta sillä se on minusta jotenkin niin rauhallinen. Mutta katsotaan nyt mistä isälle viimeinen leposija löydetään.

Välillä minulle on tullut mieleen että en osaa varmaan surra isäni kuolemaa ihmisten mielestä sopivalla tavalla.  Moni on ihmetellyt miten jaksan touhuta lasten kanssa vaikka minulla on surua.  Tunnen jopa syyllisyyttä siitä että ajattelen kuoleman olleen isälleni helpotus. Toki ikävä iskee välillä, kyyneleet tulee silmiin jonkun tietyn asian yhteydessä mutta minusta se on ihan luonnollista. Ja yhtä luonnollista on vanhan ja sairaan ihmisen kuolema. Kukaan meistä ei elä täällä ikuisesti ja kun tulee ikää ja sairauksia niin on luonnollinen seuraus se että jonain päivänä hengitetään viimeisen kerran. Isäni teki sen kaksi viikkoa sitten. Kihlatulleni tästä sanoin ja hän vastasi että minä olen niin järkevä ja ajattelen asioita järjellä enkä tunteella. Ehkä näin on.

Mummolassa pidettiin perjantaina palaveri kunnan fysioterapeutin kanssa. Hän tutki paikkoja ja antoi ohjeita muutoksiin joiden avulla mummo voi asua omassa kodissa mahdollisimman turvallisesti. Kynnykset pitää poistaa ja sänky kääntää toisin päin. Muutamia muitakin ongelmakohtia löytyi mutta toisaalta ne auttavat mummoa pitämään yllä edes jonkinlaista liikettä niin ne jätetään ennalleen. Myös lääkitys tarkistetaan josko sieltä voitaisiin joku lääke poistaa tai ainakin vaihtaa. Katsotaan nyt mitä tuleman pitää.

Elämä jatkuu

Nyt on loma lomailtu ja pikkuhiljaa on löydettävä normaali arjen rytmi.  Lupasin teille kertoa miten kirjan lukeminen lomalla onnistui. Sain luettua 62 sivua Outi Pakkasen Julma kuu -kirjasta. Päivät meni kaikkea touhutessa ja iltaisin pidettiin isompien kanssa peli-iltoja. Kirjalle jäi aikaa vasta puolenyön jälkeen ja uni vei useimmiten voiton kirjasta. Mutta pääasia että edes tuonkin verran vietin lomaa rakkaimman harrastukseni ääressä.  Lomalla ulkoiltiin, syötiin hyvin, saunottiin ja oltiin vaan. Majapaikkamme oli rinteiden lähellä ja hyvä oli laskettelijoiden lähteä suksilla rinteisiin.  Palatessa olikin sitten ylämäkeä jonkin verran. Monta kertaa mäkeä kavutessa tuli mieleen että nyt olisi viimeiset hetket ruveta omaa kuntoa kohottamaan.  Herkut saisi jäädä kauppaan ja olisi syytä todella tarkkaan miettiä mitä suustaan alas pistää. Ja liikkuminen edes jollain tapaa olisi enemmän kuin tärkeää. Suksia en edes yrittänyt jalkaani saada sillä painoa niin paljon että en olisi jaksanut hiihtää metriäkään.  Hiihtämättömyydestä huolimatta loma oli loma ja sillä yritettiin ladata akkuja tulevaan.

Pappaa muisteltiin viikon aikana useasti. Esikoinen oli käynyt viemässä kynttilän lapsuudenkotini rappusille ja lähetti siitä minulle kuvan.  Sen jälkeen pappaa muisteltiin yhdessä WhatsAppissa ja enhän siinä voinut itkulta välttyä. Mutta kaiken kaikkiaan minulla on helpottunut olo. Tiedän että isällä on nyt kaikki hyvin. Kuolemaa hän odotti jo pitkään ja monesti mietti että olenko tänne unohdettu kun en pääse pois. Mutta kaikesta huolimatta positiivinen elämänasenne ja huumorintaju säilyi loppuun saakka.  Tänään kävin hakemassa hautajaisluvan ja sen kanssa menen kirkkoherran virastoon heti kun se on vain auki. Hautapaikka pitää käydä katsomassa ja kukkalaitteet tilaamassa.  Pitopalvelun kanssa neuvoteltava hautajaisista. Nyt mietin että pitääkö muistotilaisuudessa tarjota ruoka vai riittääkö kahvitarjoilu? Siunaustilaisuus alkaa klo 14.00 ja jotenkin tuntuu että pelkkä kahvi erilaisine tarjottavineen riittäisi tuohon aikaan tarjottavaksi.  Mutta pitopalvelu tietää kyllä mikä on tässä tilanteessa sopivin tapa.

Mummosta olen huolissani ja nyt odotankin kotisairaanhoidon soittoa. Olenhan jo monta kertaa kirjoittanut ettei äitini juurikaan syö mitään. Jääkaappi näyttää vaan täyttyvän ja koko ajan joudun sieltä ruokaa roskiin laittamaan. Tänään ihmettelin että miksi lounasta toimittava yritys ei ole ottanut tänään mukaansa listaa josta äiti on valinnut tämän viikon ruuat. Menin listaa viemään ja samalla sain tietää ettei ruuantuoja ollut päässyt tänään sisälle koska ovi oli ollut lukossa eikä äiti ollut tullut avaamaan.  Ruoka oli jätetty potkurin päälle ulko-oven viereen. Kun minä menin mummolaan oli ovi kyllä auki. Sen verran sokeasti kuljin että en ruokalaatikkoa oven vieressä nähnyt. Ajelin takaisin mummolaan mutta äiti olikin laittanut tällä välin ulko-oven kiinni. Kotoa hain avaimen ja ruuan kanssa sisälle. Kivenkovaan äiti väitti ettei ole missään vaiheessa ovea lukinnut. Aamulla oli kyllä kotipalvelulle sanonut että laittakaa ovi lukkoon koska nyt on ilta. Kotipalvelun henkilö oli kieltäytynyt laittamasta mutta ilmeisesti oli itse käynyt laittamassa.  Äidin kunto ja varsinkin muisti on mennyt viime aikoina tosi paljon alaspäin ja jotenkin tuntuu ettei hän pärjää millään itsekseen. Siellä pitäisi olla koko ajan vahtimassa mutta enhän minä siihen pysty. Eikä kotipalvelun 5 minuuttia kestävät käynnit auta juuri yhtään.

Suru saapui yllättäen

Meidän lomamme alkoi surullisissa merkeissä. Lauantaiaamuna soi puhelin ja numerosta näin että vuodeosastolta soitetaan.  Suru-uutinenhan sieltä tuli; isäni oli nukkunut pois 10 minuuttia aikaisemmin. Kuolema oli tullut täysin yllättäen. Aamulla oli isä syönyt aamupalan ja ollut hyvin virkeä. Hoitajan kanssa oli vähän kävellyt ja sitten mennyt sänkyynsä. Hoitaja oli ollut huoneessa ja oli kuulunut vain pari henkäystä kun isä oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Elvytystä eivät olleet edes miettineet ja kiitin heitä siitä. Olimme yksimielisiä siitä että vanhan ja sairaan ihmisen elämän pitkittäminen ei ole järkevää.  Uutinen oli yllätys vaikka omalla tavallaan olen isän poismenoon jo jollain tavalla valmistautunut. Mutta kuolema tulee kuitenkin aika usein yllättäen.  Nyt on isän hyvä olla; poissa on kivut ja säryt.  Esikoinen kävi pappaa katsomassa lauantaina mutta minä haluan säilyttää mielessäni perjantaisen näyn; isä kiepsahti sängyn reunalle istumaan ja joi päiväkahvit.  Sitten takaisin sänkyyn ja toivotti minulle hauskaa lomaa. 

Lauantaina mietin mitä loman suhteen tehdään.  Äidille kävin uutisen kertomassa ja kun äitikin näytti jaksavan uutisesta huolimatta hyvin niin päätin että me lähdetään reissuun.  Meidän elämä jatkuu ja tiedän että isä olisi toivonut meidän lähtevän.  Tänään ajelin Tättähäärän ja kihlatun kanssa asioita  hoitamaan. Hautaustoimistossa kävin ja niin pitkälle asiat on hoidettu että hautajaiset ovat 2.4. Myös seurakuntatalo on varattu tuolle päivälle. Pitopalvelun kanssa käyn sopimassa asian ensi viikolla ja kukkavihkot  ym. hoidan loman jälkeen. Paljon asioita pitää hoitaa mutta eiköhän niistä selvitä.

Kohta lähdemme takaisin lomamökille.  Voi olla että ennätämme tänä iltana katsomaan  vielä Äkkilähdön jos matkalla ei mitään yllätyksiä satu. Nyt kun sain asioita hoidettua niin voin rauhassa jatkaa loman viettoa. Lomalle mukaan varaamiani kirjoja en ole vielä edes avannut mutta ehkä tänä iltana tai huomenna.

Loma häämöttää

Koululaisilla tänään viimeinen koulu ja ensi viikko onkin talvilomaa.  Loma tulee kyllä tarpeeseen sillä meidän väki on ollut kuin "pyllylle ammuttuja" karhuja jo pidemmän aikaa.  Minua ajatus lomasta kauhistuttaa ja ahdistaa. Huomenna pitäisi pakata kolmen ihmisen viikon reissukamat ja miettiä vähän ruokalistaakin valmiiksi jotta kotoa voi ottaa mukaan jotain syömistä ja juomista. Lukiolainen ja kihlattu saavat omat tavaransa pakata, riittää kun huolehdin itsestäni, Tättähäärästä ja kutosluokkalaisesta.  Edessä on viikon loma Kainuun maisemissa ja tarkoitus on opettaa Tättähäärälle laskettelun jaloa taitoa. Se taito minulta edelleen puuttuu kun en uskalla hissiin mennä enkä suksilla laskea mäkeä alas. Ehkä jokunen sata metriä hiihdetään pertsaakin tai sitten ei. Mitään suunnitelmia ei ole loman suhteen tehty. Ainoa toive on ettei siellä kovin paljon riideltäisi.

Ennen lomaa pitää vielä jokunen koneellinen pyykkiä pyörittää, käydä täyttämässä mummolan jääkaappi niin että ruokaa riittää vähintään ensi torstaille. Silloin saapuu esikoinen tänne ja pystyy huolehtimaan mummosta.  Pappaakin pitää käydä vuodeosastolla tervehtimässä. Viikkoon en ole käynyt ja siitä on todella huono omatunto. Mutta aika menee jotenkin niin nopeasti että pikainenkin piipahdus jää tekemättä. Kirjastossakin ajattelin käydä hakemassa vähän lomalukemista. Jospa edes hetken aikaa saisin sohvalla istahtaa kirjan kera. Se olisi minun loman täyttymys.  Reilun viikon päästä kuulette toteutuiko toiveeni.

Turvaverkot

Muistan miten lapsena toivoin itselleni sisaruksia. Ajattelin että olisi niin mukava kun perheessä olisi muitakin lapsia kuin minä. Haaveilin että voitaisiin pelata yhdessä lautapelejä, leikkiä yhdessä ja ennen kaikkea että olisi joku siinä ihan lähellä.  Samat ajatukset ovat olleet mielessä viime vuosina ja varsinkin tällä hetkellä. Olen todella väsynyt vanhusten hoitoon ja jatkuvasti on huono omatunto siitä että en jaksa huolehtia heistä tarpeeksi. Isäni luona olen käynyt viimeksi perjantaina, äidin luona on pakko käydä useammin.  On tullut mieleen että olisi niin mukava jakaa näitä hoitovuoroja sisarusten kesken. Mutta toisaalta on tullut myös mieleen etteivät sisarukset välttämättä haluaisi vanhempia hoitaa. Minä hoitaisin heidät kuten nytkin ja sisarukset vain moittisivat minua kaikesta; tuhlaan vanhempien rahat, ostan väärää ruokaa jne jne.  Hyvin suuri todennäköisyys olisi tosiaan se ettei niitä huolehtijoita olisi kuitenkaan yhtään enempää.

Vanhempani ja omalla tavallaan minäkin olemme aina olleet hyvin yksinäisiä ihmisiä ja siitä syystä niitä turvaverkkoja ei ole ympärille päässyt syntymään. Minulla ei ole ketään jolta voisin pyytää apua vanhempieni hoidossa. Toki kunnallinen kotipalvelu on hoidossa mukana ja ilman heitä en todellakaan jaksaisi vanhempiani kotiin hoitaa. Mutta ketään muuta ei ole joka auttaisi. Ensi viikko on lomaa ja olen lähdössä oman perheen kanssa reissuun. Lääkkeet saan laitettua kahdeksi viikoksi dosetteihin ja nyt kun äiti on yksin kotona niin viikon ruuatkin pystyn jääkaappiin ostamaan. Kotipalvelu käy kaksi kertaa päivässä joten omalla tavallaan voin lähteä huolettomasti lomalle mutta toisaalta tietynlainen huoli ja ahdistus seuraa kuitenkin mukana.

Turvaverkot olisi tarpeellisia myös lapsiperheen arjessa.  Yksi  avioliitto on kariutunut ja yhtenä syynä on varmaan se ettei parisuhteelle enää löytynyt aikaa ja mielenkiintoa kun lapset täyttivät minun elämän ihan kokonaan. Minulla on aina ollut lapsia jotka eivät ole yötä biovanhempien eikä muidenkaan luona. Vain yksi lapsista oli pienempänä säännöllisesti biovanhemman luona yökylässä. Mutta se ei kuitenkaan paljon vapaata tuonut koska kaikki muut lapset oli kuitenkin kotona. Omista vanhemmistani ei ollut ottamaan lapsia luokseen joten mihinpä olisin lapset laittanut ja keskittynyt hoitamaan parisuhdetta.  Nyt vähän viisaampana olen välillä jopa miettinyt tuota parisuhteen hoitamista mutta miettimiseksi se on jäänyt.  Se parisuhdeaika pitäisi löytää tästä arjen keskeltä ja siihen pitäisi paneutua todella syvällisesti. Ja sanon suoraan että minä en jaksa.  Yhden turvaverkon olen ympärille luonut ja nti Tättähäärälle on hoitotäti minun menojen ajaksi. MLL:n perhekahvilassa olen häneen tutustunut ja sitä kautta uskaltanut häneltä kysyä apua kun olen apua tarvinnut. Vastaavasti olen luvannut antaa apua hänelle tarvittaessa. Mutta hänellä oma äiti ja omat sisarukset jotka pystyvät auttamaan.

Oma äitini on nyt todella yksinäinen kun pappa on vuodeosastolla. Mutta kyllä hän voi vähän itseäänkin syyttää yksinäisyydestään. Toki monet ystävät ovat jo kuolleet mutta osa on vielä elossa mutta oma äitini käytöksellään katkaisi ystävyydet.  Tänään tuli asiat taas puheeksi ja aika kovia sanoja sanoin kun asioista juttelin. Mutta eihän äiti itse huomaa itsessään mitään vikaa, vain muut ihmiset ovat ilkeitä.  Samaa varmaan ajattelen minäkin 30 vuoden kuluttua kun kukaan ei käy minua katsomassa. En jaksa uskoa että silloin on enää mitään kotipalvelua vaan vanhukset jätetään oman onnensa nojaan. Tai tarjotaan heille jotka vanhuksista vähiten maksavat...