Ihana viikonloppu

Tänä viikonloppuna Suomen talvi on ollut parhaimmillaan; aurinko paistaa ja hanki kantaa. Nyt on päässyt liikkumaan ihan mihin vaan kun on päässyt hankia pitkin viipottamaan. Viikonloppuna meillä oli tukilapset ja pienten kanssa on vietetty paljon aikaa ulkona. Eilen autoiltiin hakemaan Tättähäärän lomamökkiin unohtunut prinsessalaukku ja samalla vietettiin aikaa laskettelukeskuksen pulkkamäessä. Tänä aamuna suunnistettiin oman kylän pulkkamäkeen pulkkien, liukureiden ja rattikelkkojen kanssa. Laskettiin mäkeä, tehtiin kävelylenkki jäällä ja paistettiin nuotiolla makkaraa. Olipa mukavaa! Tukilapset sanoivat että haluavat olla meillä ainakin kolme yötä mutta nyt oli tyydyttävä perinteiseen kahteen yöhön. Sovittiin että kesällä ovat vähän pitempään jos äitinsä siihen suostuu.  Meidän nti Tättähäärälle tekee enemmän kuin hyvää että joutuu jakamaan tavaroitaan ja meitä aikuisia myös toisille lapsille. 

Hautajaisjärjestelyt etenevät pikkuhiljaa. Valokuvaaja ja pitopalvelu varattu sekä sovittu aika papin kanssa muistopuhetta varten.  Vielä puuttuu isän valokuva joka laitetaan pöydälle. Valokuva on valittu mutta se on pieni ja siitä pitäisi saada vähän suurempi versio. Kuvassa isä on ihan itsensä näköinen. Ei mikään puku päällä oleva kuva vaan ihan arkinen otos jossa isä hymyilee iloisesti.  Juuri tuollaisena haluan ihmisten hänet muistavan.  Alkuviikosta pitäisi tilata kukkavihkot ja valita värssy. Muutaman olen paperille kirjoittanut ja toivon että äiti osaa valita niistä jonkun omaan kukkalaitteeseen. Meidän kukkavihkoon tulee kihlattuni runoilema pieni muistovärssy. Hän tietää miten rakastan enkeleitä ja värssyssä puhutaan enkeleistä jotka papan hakivat mukaansa.  Hautajaisjärjestelyt ovat hyvällä mallilla mutta pitää tehdä paljon muutakin. Kelalle pitää tehdä hakemus äidin eläkkeestä ja pankkiin pitää toimittaa virkatodistus ja valtakirja. Virkatodistuksen olen pyytänyt mutta sen verran kiirettä kirkkoherran virastossa on etten ole sitä vielä saanut. Hautapaikkaa pitäisi myös katsoa. Esitin toiveen että paikka löytyisi hautausmaan vanhalta puolelta sillä se on minusta jotenkin niin rauhallinen. Mutta katsotaan nyt mistä isälle viimeinen leposija löydetään.

Välillä minulle on tullut mieleen että en osaa varmaan surra isäni kuolemaa ihmisten mielestä sopivalla tavalla.  Moni on ihmetellyt miten jaksan touhuta lasten kanssa vaikka minulla on surua.  Tunnen jopa syyllisyyttä siitä että ajattelen kuoleman olleen isälleni helpotus. Toki ikävä iskee välillä, kyyneleet tulee silmiin jonkun tietyn asian yhteydessä mutta minusta se on ihan luonnollista. Ja yhtä luonnollista on vanhan ja sairaan ihmisen kuolema. Kukaan meistä ei elä täällä ikuisesti ja kun tulee ikää ja sairauksia niin on luonnollinen seuraus se että jonain päivänä hengitetään viimeisen kerran. Isäni teki sen kaksi viikkoa sitten. Kihlatulleni tästä sanoin ja hän vastasi että minä olen niin järkevä ja ajattelen asioita järjellä enkä tunteella. Ehkä näin on.

Mummolassa pidettiin perjantaina palaveri kunnan fysioterapeutin kanssa. Hän tutki paikkoja ja antoi ohjeita muutoksiin joiden avulla mummo voi asua omassa kodissa mahdollisimman turvallisesti. Kynnykset pitää poistaa ja sänky kääntää toisin päin. Muutamia muitakin ongelmakohtia löytyi mutta toisaalta ne auttavat mummoa pitämään yllä edes jonkinlaista liikettä niin ne jätetään ennalleen. Myös lääkitys tarkistetaan josko sieltä voitaisiin joku lääke poistaa tai ainakin vaihtaa. Katsotaan nyt mitä tuleman pitää.