Turvaverkot

Muistan miten lapsena toivoin itselleni sisaruksia. Ajattelin että olisi niin mukava kun perheessä olisi muitakin lapsia kuin minä. Haaveilin että voitaisiin pelata yhdessä lautapelejä, leikkiä yhdessä ja ennen kaikkea että olisi joku siinä ihan lähellä.  Samat ajatukset ovat olleet mielessä viime vuosina ja varsinkin tällä hetkellä. Olen todella väsynyt vanhusten hoitoon ja jatkuvasti on huono omatunto siitä että en jaksa huolehtia heistä tarpeeksi. Isäni luona olen käynyt viimeksi perjantaina, äidin luona on pakko käydä useammin.  On tullut mieleen että olisi niin mukava jakaa näitä hoitovuoroja sisarusten kesken. Mutta toisaalta on tullut myös mieleen etteivät sisarukset välttämättä haluaisi vanhempia hoitaa. Minä hoitaisin heidät kuten nytkin ja sisarukset vain moittisivat minua kaikesta; tuhlaan vanhempien rahat, ostan väärää ruokaa jne jne.  Hyvin suuri todennäköisyys olisi tosiaan se ettei niitä huolehtijoita olisi kuitenkaan yhtään enempää.

Vanhempani ja omalla tavallaan minäkin olemme aina olleet hyvin yksinäisiä ihmisiä ja siitä syystä niitä turvaverkkoja ei ole ympärille päässyt syntymään. Minulla ei ole ketään jolta voisin pyytää apua vanhempieni hoidossa. Toki kunnallinen kotipalvelu on hoidossa mukana ja ilman heitä en todellakaan jaksaisi vanhempiani kotiin hoitaa. Mutta ketään muuta ei ole joka auttaisi. Ensi viikko on lomaa ja olen lähdössä oman perheen kanssa reissuun. Lääkkeet saan laitettua kahdeksi viikoksi dosetteihin ja nyt kun äiti on yksin kotona niin viikon ruuatkin pystyn jääkaappiin ostamaan. Kotipalvelu käy kaksi kertaa päivässä joten omalla tavallaan voin lähteä huolettomasti lomalle mutta toisaalta tietynlainen huoli ja ahdistus seuraa kuitenkin mukana.

Turvaverkot olisi tarpeellisia myös lapsiperheen arjessa.  Yksi  avioliitto on kariutunut ja yhtenä syynä on varmaan se ettei parisuhteelle enää löytynyt aikaa ja mielenkiintoa kun lapset täyttivät minun elämän ihan kokonaan. Minulla on aina ollut lapsia jotka eivät ole yötä biovanhempien eikä muidenkaan luona. Vain yksi lapsista oli pienempänä säännöllisesti biovanhemman luona yökylässä. Mutta se ei kuitenkaan paljon vapaata tuonut koska kaikki muut lapset oli kuitenkin kotona. Omista vanhemmistani ei ollut ottamaan lapsia luokseen joten mihinpä olisin lapset laittanut ja keskittynyt hoitamaan parisuhdetta.  Nyt vähän viisaampana olen välillä jopa miettinyt tuota parisuhteen hoitamista mutta miettimiseksi se on jäänyt.  Se parisuhdeaika pitäisi löytää tästä arjen keskeltä ja siihen pitäisi paneutua todella syvällisesti. Ja sanon suoraan että minä en jaksa.  Yhden turvaverkon olen ympärille luonut ja nti Tättähäärälle on hoitotäti minun menojen ajaksi. MLL:n perhekahvilassa olen häneen tutustunut ja sitä kautta uskaltanut häneltä kysyä apua kun olen apua tarvinnut. Vastaavasti olen luvannut antaa apua hänelle tarvittaessa. Mutta hänellä oma äiti ja omat sisarukset jotka pystyvät auttamaan.

Oma äitini on nyt todella yksinäinen kun pappa on vuodeosastolla. Mutta kyllä hän voi vähän itseäänkin syyttää yksinäisyydestään. Toki monet ystävät ovat jo kuolleet mutta osa on vielä elossa mutta oma äitini käytöksellään katkaisi ystävyydet.  Tänään tuli asiat taas puheeksi ja aika kovia sanoja sanoin kun asioista juttelin. Mutta eihän äiti itse huomaa itsessään mitään vikaa, vain muut ihmiset ovat ilkeitä.  Samaa varmaan ajattelen minäkin 30 vuoden kuluttua kun kukaan ei käy minua katsomassa. En jaksa uskoa että silloin on enää mitään kotipalvelua vaan vanhukset jätetään oman onnensa nojaan. Tai tarjotaan heille jotka vanhuksista vähiten maksavat...