Saanko mennä tietokoneelle

Koululaiset olleet lomalla viikon ja  kutosluokkalaisen loma jatkuu vielä 1,5 viikkoa. Ja minä olen täysin kypsä kysymykseen Saanko mennä tietokoneelle.  Onhan pojalla toki puheen ymmärtämisen ja tuottamisen vaikeus mutta mitään muuta hänen suustaan ei kuulu kuin saanko mennä tietokoneelle, saanko ottaa karkin, saanko ottaa piparin, saanko ottaa pikkuleivän, saanko ottaa suklaata.  Jos olen poissa kotoa ja hän soittaa minulle niin en viitsi edes vastata koska joku noista kysymyksistä esitetään puhelimessa.  Toki aika usein suusta tulee myös että en halua tai en jaksa. Nämä liittyy yleensä siihen kun pyydetään menemään pesulle, pesemään hampaat ja pitää mennä nukkumaan. Tuo en jaksa kuuluu silloin kun pyydetään tekemään jotain, esim. kattamaan pöytää, viemään roskista tms.  Minä niin haluaisin että poika juttelisi jotain ja hänen kanssaan voisi keskustella. Mutta ei...  On tunne että me muut (koko perhe) ollaan hänelle ihan yhdentekeviä ja mitään sanomattomia ihmisiä.  On hän toki monta kertaa ilmoittanut ettei hän tarvitse ketään aikuista eikä ketään muutakaan elämäänsä koska hän pärjää ihan itsekseen.  Ja tuon hän selvästi osoittaa.  Koskaan hän ei sano meille mitään mukavaa, ei kerro että olisi kenties ikävä tai kaipaisi meidän seuraa. Jos tulee meidän seuraan niin aloittaa nimittelyn, puhuu tosi rumasti toisista, kommentoi joka ikistä sanaa jonka joku suustaan päästään jne jne. Kaiken kaikkiaan hän on todella rasittava poika.  Monesti olen miettinyt mitä olisi pitänyt tehdä toisin näiden vuosien aikana ettei tässä tilanteessa oltaisi. Olisi varmaan pitänyt ottaa poika pienenä väkisin syliin ja pitää siinä vaikka toinen rimpuili koko ajan pois. Halata aina tilaisuuden tullen vaikka väkisin. Näitä yritin mutta minut työnnettiin aina pois niin luovutin jossain vaiheessa ja annoin pojan olla rauhassa. Olen yrittänyt lukea hänelle jotta sanavarasto kehittyisi mutta turhaan.  Mutta onhan kaikkien muiden lasten sanavarasto kehittynyt ja ihan samalla tavalla olen heistä jokaista hoitanut. Tosin tämä kutosluokkalainen tuli meille vähän vajaa 4 vuotiaana kun muut ovat tulleet vastasyntyneinä.  Nti Tättähäärä tuli 1 vuotiaana ja nyt 3,5 vuotiaana hänellä on paljon laajempi sanavarasto kuin 13 vuotiaalla.  Ehkä pojan kanssa olisi pitänyt tehdä enemmän töitä eikä luottaa siihen että oppii mallista ja kehittyy siinä sivussa ihan niin kuin toisetkin ovat tehneet. Tiistaina poika menee syntymä-äitinsä luokse päiväksi ja minä huokaisen helpotuksesta. Tosin vierailu äidin luokse tietää "sata" puhelua ennen sitä.  Äiti ei osaa tekstiviestejä laittaa joten soittaa vähän väliä. Ei muista mitä sovitaan ja joutuu usein asioita kysymään. Eli on ihan samanlainen kuin poikansa. Jankuttaakin asioista ihan samalla tavalla.  Minun on vain yritettävä kestää.  Joulunpyhinä on tullut monta kertaa mieleen että ensi jouluna taidan lähteä yksin jonnekin tunturimökkiin ja nauttia joulun rauhasta ihan totaalisesti. Kukaan ei valita huonosta ruuasta, kukaan ei tappele jne. Olen vain minä itse ja ihana seurani. Sauna, kinkkua, laatikoita ja punaviiniä; voiko ihminen enempää toivoa?

Tapani-iltaa

Joulun pyhät alkavat olla ohi vaikka huomenna vielä sunnuntai onkin.  Me vietimme hyvin perinteisen joulun sillä olemme huomanneet sen sopivan meille parhaiten. Oman "lisämausteen" joulun viettoomme toi nuorenparin työt palvelutalossa. Esikoinen oli töissä aattoaamun ja miniä illan. Lupasin hänelle että syödään jouluateria vasta sitten kun hän tulee töistä ja meillä syötiinkin aattona klo 20.30 alkaen. Jouluaamuna molemmat menivät töihin aamuvuoroon ja töiden jälkeen lähtivätkin ex-mieheni luokse.  Aattoon kuului perinteinen hautausmaakävely ja joulupukki. Meillä kävikin vähän hassu joulupukki, oli laittanut sukat käteensä. Mutta viis siitä, nti Tättähäärä tykkäsi joulupukista eikä tunnistanut pukkia edes silmälaseista. Ihmetteli vaan sitä mihin isoveli on juuri silloin karannut kun joulupukki tulee käymään.

Eilinen päivä oli ihanan laiska päivä. Ihan pyjamassa en sitä viettänyt mutta vietin juuri sellaisen päivän josta olen jo pitkään haaveillut. Kotoa en poistunut mihinkään ja ulkonakin kävin vain sen verran että sytytin kynttilälyhtyihin kynttilät. Joulupukki toi uusia lautapelejä ja niitä pelattiin. Yritin saada noita isompiakin pelaamaan mutta tosi huonolla menestyksellä. Mutta me vanhat varikset ja nti Tättähäärä pelattiin Frozen pelejä sekä Hevisaurus-peliä.  Telkkarista on tullut paljon kivoja koko perheen elokuvia ja niitäkin on tullut katsottua.  Tänään esikoinen meni kaverilleen melkein 100 km:n päähän ja sen kuljetuksen hoiti kihlattuni. Nti Tättähäärän kanssa kävin katsomassa Tenavat-elokuvan ja tykättiin molemmat. Jopa neiti istui elokuvan ajan paikallaan. Ja se on ihme meidän ikiliikkujalle.

Mummolassa en ole käynyt nyt kahteen päivään. On tuntunut siltä että kaipaan lepoa myös niistä käynneistä. Aattona käytiin mummolassa esikoisen kanssa.  Jotenkin molemmille tuli niin ahdistunut olo mummon takia. Edellisellä käynnillä olin laittanut haisevan pöytäliinan roskiin mutta mummo oli sen sieltä kaivellut ja sillä TAAS pöytiä pyyhkinyt. En ymmärrä miksi ei voi puhtaalla ja hajuttomalla pöytiä pyyhkiä. Ja kun sanon asiasta niin tietenkin mummo suuttuu. Joulusta valitti suureen ääneen ja sanoi ettei joulusta ole hänelle mitään hyötyä. Siihen pappa kommentoi että onhan; saatiin lahjaksi hyviä karkkeja ja muitakin lahjoja.  Mummon kommentti että hän ei mitään lahjoja tarvitse. Siihen kommentoin että eikös joulu ole meidän jokaisen sydämessä ja en olisi ikinä uskonut mitä pappa sanoo. "Mummolla se joulu on niin syvällä sydämessä ettei se pääse sieltä koskaan ulos" oli papan kommentti.  Muistisairas ukkeli joka elää suurimman osan ajastaan jossain muualla päästi suustaan noin suuren viisauden.  Joka sana oli kyllä totta mummon kohdalla. Jostain mummo taas minulle suuttui ja pappa sanoi rauhallisesti että tuollaisella äänellä se mummo hänellekin joka päivä puhuu.  Toisaalta tuli tosi pahamieli myös papan puolesta. Joutuu kuuntelemaan aina ilkeitä sanoja eikä koskaan kuule mitään hyvää ja iloista. Mutta toisaalta eihän minun äitini suusta ole koskaan mitään iloista kuultukaan. Kauhulla odotan tulevaa ja sitä tuleeko minusta todellakin äitini kaltainen. Välillä jo huomaan sellaisia merkkejä ilmassa olevan. 

Kuusikulman jouluvalmistelut, osa 2

Kahden yön päästä on jouluaatto ja Kuusikulmassa on mamma joulua valmistellut joka päivä.  Olen aina haaveillut että olisi mukava tehdä valmisteluja ja touhuja yhdessä perheen kanssa mutta nyt olen luopunut siitä ajatuksesta. Tämä perhe ei vaan halua toimia yhdessä joten olkoot ihan rauhassa omissa huoneissaan.  Lukiolaisen huonekin on kuin sikolätti mutta ei tyttö näköjään saa huonettaan siivotuksi. Myös nuorenparin huone on tosi sotkuinen mutta aikuisten ihmisten jälkiä en rupea siivoamaan.  Nti Tättähäärän kanssa paistettiin tänään piparit vaikka hra 13v on niistä puhunut varmaan jo kuukauden.  Nuorella parilla vapaapäivä joten hyvin visusti ovat huoneessaan pysyneet.  Lukiolaisen oli pakko huoneesta tulla ja käydä fysioterapeutin kanssa kuntosalilla.

Mummolaan kävin tänään vähän joulua laittamassa vaikka äitini mielestä mitään ei saa laittaa koska hän ei pidä joulusta. Muutaman vanhan joulukoristeen laitoin esille,  vein varastosta muutaman silkkisen joulutähden oksan ja laitoin led-kynttilän lipaston päälle palamaan. Mummolassa kävi tänään siivooja ja hän oli laittanut lipaston päälle joululiinan. Keittiönpöydälle vein uuden vahakankaan joten joululiinaa en siihen nyt laittanut.  Toissa yönä mummo oli kaatunut vessassa ja niinpä joulukoristeena on nyt ompeleet otsassa. Ambulanssi oli vienyt mummon päivystykseen ja hänet kävin vuodeosastolta sunnuntai-iltapäivänä hakemassa.  Vanhainkotiin mummo haluaisi ja oma koti tuntuu taas niin huonolta paikalta. Pappa valitteli tänään miten suuntavaisto katoaa hetkessä ja ei löydä enää edes vessaan.  Tuli taas sellainen olo että kyllä minua mummolassa tarvittaisiin paljon, paljon enemmän. Mutta aika ei yksinkertaisesti riitä.

Tänä iltana kävin ostamassa ensimmäisen satsin ruokaa; erilaisia kaloja, vihanneksia, perunaa, lihaa jne jne. Viisi kassillista ruokaa mutta vielä on kaupasta jotain syötävää haettava.  Herkut on vielä kokonaan kaupassa, samoin joulun juomat. Toivoin kauppaan lähtiessä että joku lähtisi mukaan mutta ei ketään kauppareissu kiinnostanut. Mutta sain toki ostokset itsekin kotiin tuotua sillä autollahan minä kaupassa käyn. Matkaa on kuitenkin vähän vajaa 3 km ja ei tuollaista määrää ostoksia jaksa kukaan kantaa.

Kuusikulman jouluvalmistelut, osa 1

Tänään alkoi Kuusikulmassa jouluvalmistelut. Kävin tilaamassa meille joulukuusen ja viikon päästä maanantaina kuusi tuodaan kotiimme.  Ennen sitä yritän saada jonkinlaisen viikkosiivouksen tehtyä ja laitettua joulukoristeet paikoilleen.

Mummolassa tilanne on se että mummon kuulo on tällä hetkellä täysi nolla.  Vaikkua on korvissa niin paljon ettei se tänään irronnut vaikka kotisairaanhoito yritti sitä irrottaa mutta turhaan. Liotusta jatketaan perjantaihin saakka ja sitten on uusi yritys. Mummolla olisi ollut huomenna muistihoitajan tapaaminen mutta peruin sen koska turha sinne on mennä kun ei kuule mitään. Yritetään tammikuussa uudelleen.

Välähdyksiä

Vaikka suurimman osan ajasta on märkää ja pimeää niin pieniä välähdyksiä on tässä harmaudessa ollut. Tiistaina ja keskiviikkona pilkahti aurinko näkyviin muutaman kerran. Eilen satoi lunta niin että maa muuttui valkoiseksi mutta hetken päästä tuli taas vettä taivaan täydeltä.  Joulutunnelma on tipotiessään vaikka eilen kuunneltiin nti Tättähäärän kanssa joululauluja. Uskon että kyllä se joulumieli ja -tunnelma löytyy viimeistään sitten kun saan viikkosiivouksen tehtyä ja laitettua joulukoristeet paikoilleen. Se tapahtuu luultavasti ensi viikon torstaina tai perjantaina. 

Välähdyksiä on tapahtunut mummolassa ja niistä on tullut tosi hyvä mieli. Keskiviikkona mummo kertoi että pappa on valitellut vaivojaan kotipalvelun väelle.  Kotipalvelun työntekijä soittikin minulle iltapäivällä ja kertoi että on jutellut papan kanssa. Pappa oli kysynyt että voisiko kotipalvelu olla heillä koko päivän . Sitten oli kertonut että kun minulla on tämä muistisairaus niin en aina muista onko päivä vai yö ja riisun vaatteet kun olen menossa nukkumaan. Ja siitä suuttuu mummo ja huutaa minulle.  Kun tämän kuulin niin minulta pääsi itku.  Näinhän se mummo tekee vaikka olen monta kertaa hänelle sanonut että ei pappa tee tuota kiusallaan vaan johtuu ihan hra Alzheimerista. Mutta mikään ei mene mummon ymmärrykseen. Välillä mietin että eikö todella mene vai onko tosiaan niin ilkeä ihminen ettei halua edes ymmärtää.  Kotipalvelun tyttö oli selittänyt ettei he voi olla koko päivää. Oli sitten ehdottanut että josko pappa lähtisi aina silloin tällöin palvelutaloon lomalle. Sen ajatuksen pappa oli tyrmännyt mutta toisaalta ollut kuitenkin vähän kiinnostunut. Nyt sovittiin että rupeamme tätä ajatusta pohjustamaan vähän reippaammin. Pappa saisi olla viikon lomalla eikä kukaan huutaisi hänelle. Mummo saisi myös nauttia omasta seurastaan eikä tarvitsisi huolehtia mistään.

Mummolassa oli eilen tapahtunut toinenkin välähdys. Kihlattuni kävi siellä pientä remonttia tekemässä minun esikoiseni kanssa. Pappa oli seurannut hyvin tarkasti hommia ja kun homma oli ollut valmis niin oli sanonut että sepäs kävi nopeasti. Saatte ihan kolme pistettä. Kihlattuni oli sanonut että me pojat pistetään pisteet puoliksi ja siihen pappa: Se on sitten 1,5 pistettä kummallekin.  Uskomatonta!!! Miten toivonkaan että noita kirkkaita hetkiä olisi enemmän mutta kyllä nämä hetkittäisetkin välähdykset tuntuvat hyvältä. Vielä kun saisin mummon muutettua ystävällisemmäksi niin kaikki olisi hyvin. Mutta se on täysin mahdoton tehtävä. Ihminen joka ei ole ollut koskaan ystävällinen ja mukava ei enää tässä vaiheessa muuksi muutu. Valitettavasti!

Onko pakko jos ei taho?

Jotenkin nyt tuntuu että en saa tästä arjesta enää otetta; mikään ei kiinnosta eikä innosta.  Nyt on tullut ensimmäisen kerran mieleen että onko tämä kenties masennusta vai jotain muuta.  En oikein ymmärrä itseäni mutta jotenkin vaan tuntuu että en enää jaksa olla se ainoa aikuinen joka pyörittää tätä balettia.  Välillä tulee tunne että näiden lasten kasvattaminenkin on turhaa ja lyön vain päätä seinään kun yritän heitä yhteiskunnan tavoille opettaa.  Tämä on jotenkin tullut viime päivinä esille entistä enemmän. Torstaina oli nti Tättähäärän asioissa palaveri. Isän pyynnöstä palaveri oli juuri päivänä ja kuinka ollakaan, edellisenä päivänä isä perui osallistumisensa palaveriin. Minä ajoin palaveriin 200 km ja olin ajoissa paikalla. Äiti soitti palaverin alkuaikaan että tulee pian. Odotettiin 20 minuuttia ja soitettiin; tulen ihan kohta, olen vielä kotona.  Puolituntia sovitusta ajasta kun äiti saapui paikalle ja päästiin palaveria pitämään. Lauantaina meillä vietettiin hra 13v synttäreitä ja bioäiti oli kutsuttu paikalle klo 13.00.  Klo 10.40 soi ovikello ja oven takana seisoi äiti.  Siinä vaiheessa otti pattiin ja aika lujaa. Sanoin että olet kyllä turhan aikaisessa mutta tule sisään. Taksi oli tietenkin jo häipynyt meidän pihasta joten en voinut tehdä muuta kuin toivottaa tervetulleeksi.  Kakkua ei näissä juhlissa saanut koska kakku oli tilattu ja sovittu että noudetaan klo 12.00 jälkeen.  Nyt tosiaan taas mietin sitä että kun lähtökohdat ovat tällaiset niin teenkö todella ihan turhaa työtä kun yritän näitä lapsia kasvattaa. Onko kuitenkin se biologisuus niin voimakasta että se menee kaiken kasvatuksen edelle?  Jotenkin tuntuu että nämä biovanhemmat pyörittävät meitä muita ihan miten tahtovat ja vain heidän tapansa elää on se ainoa oikea. Mutta eihän se näin mene! Mielestäni sovituista kellonajoista tulee pitää kiinni ja noudattaa niitä.  Minäkin yritän aina lähteä sen verran ajoissa että ennätän paikalle sovittuna kellonaikana vaikka joutuisin tavallista hitaammin ajamaan. Kulutan sen ajan ennen palaveria ym. esim. käymällä kahvilla. Mutta pidän kiinni siitä ettei minua tarvitse odottaa.

Joulun laittaminen ei etene ollenkaan. Joulufiilis jossain kadoksissa ja tuntuu että en viitsi enkä halua tehdä mitään. Mutta ehkä minä tästä vielä piristyn ja se joulu tulee myös meidän kotiin. Tai sitten ei tule. Ja voihan sen joulun joku muukin loihtia esiin, ei kaikki aina tarvitse tapahtua minun käsien kautta.

Kadonnut elämänilo

En tiedä mikä minua nyt vaivaa mutta mikään ei huvita, ei kiinnosta eikä tunnu miltään.  Nti Tättähäärä intoilee joulusta ja hra 13v omista synttäreistään mutta minusta tuntuu että en viitsi tehdä mitään. Yleensä tähän aikaan on kaikki jouluvalot jo kaiveltu esiin mutta tänä vuonna ei ole. Huomenna juhlitaan 13 vuotiasta hyvin pienimuotoisesti ja onneksi kakku on sentään tilattu. Mutta pitäisi varmaan pöytään laittaa jotain muutakin. Perinteisesti olen leiponut synttäreille joulutorttuja mutta nyt tuntuu hyvin suurelta voimanponnistukselta ostaa kaupasta taikinalevyt ja tehdä niistä tortut. Ei pätkän vertaa innosta.  En tiedä olisiko intoa enemmän jos olisi kyseessä jonkun muun synttärit.  Nyt on tuo 13 v vienyt koko perheeltä voimat ihan kokonaan. Lukiolainen sanoi tänä aamuna että eikö tuota "apinaa" voi viedä minnekään suljetulle osastolle.  En tiedä johtuuko tulevasta joulusta, väsymyksestä vai mistä mutta poika on todella rasittava.  Se osastojakso on varmaan iäisyyden kuluttua ja tuntuu ettei me jakseta sitä odottaa. Mutta päivä kerrallaan eteenpäin ja jospa se jossain vaiheessa iloksi muuttuu.

Haaveilin että saisin tänne blogiin jonkinlaisen joulukalenterin mutta taitaa jäädä haaveeksi jäädä. Ihan kiva olisi valokuviakin laittaa mutta ensin pitäisi opetella siirtämään ne puhelimesta koneelle ja sitten ne saisi tänne. Jospa vuoden päästä olisin jo paljon nohevampi, toivossa on hyvä elää!

Nyt pitäisi kerätä elämäniloa ja asennetta ja lähteä mummolaan. Edessä lääkkeiden laitto kahdeksi viikoksi ja kauppa-asiat. Taidan kaivaa varastosta esille kynttelikön ja laittaa ikkunalaudalle. Eivät varmaan osaa sitä päälle laittaa mutta jospa kotipalvelu edes joskus laittaisi siihen valon.  Isäni ei kyllä ole koskaan joulusta perustanut.  Kommentoi jouluasioita aina näin: Ihan turhaan ihmiset yhdestä joulusta hössöttävät. Koskaan kotona ei saanut laittaa joulukoristeita ennen kuin aatonaattona ja joulukuusikin tuli vasta jouluaattona. Ehkä lapsuuden kodin perinteitä on se etten minäkään heti joulukuun alussa laita kaikkia joulujuttuja esille. Pikkuhiljaa rupean niitä laittamaan ja aatonaattona kaikki on sitten valmiina. Sen jälkeen meillä nautitaan joulusta loppiaiseen tai Nuutin päivään saakka. Minusta parasta joulussa on juuri itse joulu ja joulun jälkeinen aika.  Elämä on silloin yhtä juhlaa. Koti on koristeltu jouluiseksi, ei kiirettä mihinkään ja saa vain olla. Mitä nyt mummolan kauppa-asiat pitää hoitaa ja tokihan kotiinkin pitää ruokaa hankkia. Mutta ei ole koulua, ei terapiaa eikä harrastuksia. Tuntuu hyvältä viettää välillä tuollaista "laiskaa aikaa".