Tänään minulla on ärripurripäivä. Johtuneeko pakkasesta vai mistä mutta tuntuu että kaikki ärsyttää. Aamulla mittarissa -34 astetta ja onneksi tuo puoliso oli niin ihana ja lupasi käyttää minua ja mummoa muistihoitajalla. Tai viedä meidät ja hakea pois. Mentiin aamulla mummolaan ja siellä mummo ihmetteli että miksi me illalla tullaan. Sanoin että on aamu ja 10 minuutin päästä pitää olla muistihoitajan luona. Jalassa mummolla oli housut jotka oli lukkoneulalla laitettu kiinni jotta pysyvät jalassa. Pyysin että laittaisi jalkaan kunnon housut. Lopulta sain housut vaihdettua ja pyysin ottamaan silmälasit mukaan. Ja niitähän ei löytynyt mistään!!!! Keittiönpöydällä oli ainakin kolmet, ikivanhat silmälasit ja kaikki oli papan laseja. Koko ajan mummo jankuttaa siitä että on ilta ja mitä varten te täällä olette. Siinä vaiheessa suutuin vaikka tasan tarkkaan tiedän ettei toinen tahallaan ollut "ärsyttävä". En vain ymmärrä miksi ihmeessä noin sekaisin oli. Kotipalvelu ei aamulla käynyt koska lupasin antaa aamulääkkeet samalla kun haen mummon muistihoitajalle. Vähän myöhässä muistihoitajalle päästiin ja eihän äiti jaksanut mitään testejä tehdä kun selkään rupesi niin kovasti koskemaan. Masennustestin tekivät ja yllätys, yllätys nyt sai paremmat pisteet kuin viimeksi. Mistähän sekin johtui? Sovittiin muistihoitajan kanssa että tarkkailen tilannetta ja tavataan viimeistään kesällä ellei ennen sitä. Soitin kyydin ja vietiin sitten mummo kotiin. Ja nyt löysin kadonneet silmälasitkin; lipaston laatikosta kaikkien tavaroiden alta. En ymmärrä miksi oli sinne lasinsa piilottanut. Mutta enhän ymmärrä mummon käytöksessä montaa muutakaan asiaa.
Noista vaatteista olen viime aikoina eräänkin kerran ottanut mummon kanssa yhteen. Äitini on elänyt sota-ajan ja puutteen. Vaatteista ja ruuasta on ollut pula ja sen takia mitään ehjää ja syömäkelpoista ei voi heittää pois. Minähän laitoin vanhat kinkkusiivut roskiin ja äiti ne sieltä takaisin jääkaappiin kaiveli. Äitini ei ole koskaan vaatteilla koreilla ja monesti on minua huomauttanut siitä että ostan aivan liikaa uusia vaatteita. Totta totisesti en osta ja kauhulla mietinkin että olenko jo vaateasioissa äitini kaltainen. Paikkaamaan en sentään vielä ole vaatteitani ruvennut. Mutta äiti on! Mummon ja papan käyttämät vaatteet ovat aivan järkyttäviä. Olen ostanut molemmille lahjaksi uusia vaatteita mutta en tiedä mihin mummo on ne kätkenyt. Ei niitä ainakaan päällä ole näkynyt. Joku päivä pitää mennä penkomaan mummolan vaatekomeroa ja laittaa kylmän viileästi kaikki vanhat vaatteet roskiin.
Jostain syystä nyt tuntuu että olen tosi väsynyt tämän kaiken pyörittämiseen. Varsinkin mummolan asiat tuntuvat melkein ylitsepääsemättömän raskaalta. Vaikka toinen ei ole tahallaan ärsyttävä niin suututtaa suunnattomasti mummon käytös. Toivottavasti minusta ei ikinä tule samanlaista vanhusta. Jotenkin aina kuvittelin että kaikki vanhukset ovat ihania ja herttaisia mutta nyt sanon että ovat todella kaikkea muuta. Yhden ihanan vanhuksen olen tavannut ja toivottavasti joku päivä osaisin olla yhtä ihana. Tämä ihana mummo oli kutosluokkalaisen bioisoisomummo. Todella herttainen vanhus jolla ei koskaan ollut mitään pahaa sanottavaa kenestäkään. Elämä ei ollut kohdellut häntä silkkihansikkain vaan paljon kipeitä asioita oli joutunut kohtaamaan pitkän elämänsä aikana mutta siitä huolimatta ei ollut katkera elämälle. Voi kunpa tähän pystyisin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti