Kyllä minusta vielä prinsessa tulee kun vain jaksan odottaa! Näin sanoi eilen nti Tättähäärä kun iltapalan aikaan mietti syntyjä syviä. Olen aina ihaillut lasten positiivista asennetta elämään. Muistan miten lukiolainen seisoi n. 4 vuotiaana keskellä keskussairaalan lastenosaston käytävää kädet puuskassa ja ilmoitti kovaan ääneen että TÄÄLLÄ MÄÄRÄÄN MINÄ. Osastolla käytiin vuosittain muutaman yön verran joten tuttu paikka jossa oli hyvä "määrätä". Mutta mihin katoaa tuo asenne vuosien myötä? Olen pohtinut paljon että olenko täysin epäonnistunut kasvattajana kun nyt lukiolainen "ei osaa mitään, on ruma, lihava ja vaikka mitä". Olenko minä kasvatuksellani ja käytökselläni saanut tämän aikaan? Vaikka lihava olenkin niin en ääneen sitä sano ja omasta mielestäni olen yrittänyt olla positiivinen äiti. Mutta luultavasti en ole ollut kuitenkaan tarpeeksi vaan olen saanut lasten positiivisen asenteen käännettyä ihan joksikin muuksi.
Itse olen omalla tavallani ollut positiivinen mutta näitä alavireisiä aikoja tulee aina silloin tällöin. Ensimmäisen kodin tulipalo, lapsettomuus, petetyksi tuleminen ja ero ovat olleet tosi kovia paikkoja ja on mennyt aikaa että niistä olen noussut. Mutta vielä toistaiseksi olen jaloilleni selvinnyt ja jatkanut elämääni entistä vahvempana. Lasten kanssa on tullut jos jonkinlaista vastoinkäymistä ja niistä on vain ajan kanssa selvitty. Joskus mietin että mikä on sitten se viimeinen pisara jonka jälkeen en jaksakaan enää nousta ja ajatella positiivisesti. Tai yleensäkään löytää mitään iloa elämään. Nyt on nti Tättähäärä ja hänen takiaan minun on jaksettava. On jaksettava olla vahva äiti joka jaksaa kannustaa, tukea ja opettaa pientä prinsessaa. Sillä eihän tytöllä ketään muuta vahvaa ja pysyvää aikuista lähellään ole.
Jotain positiivista tänään; en suuttunut mummolassa käydessä. Kävin laittamassa tänään äidin lääkkeet dosetteihin ja tein ruokaostokset. Kauppalista oli valtavan pitkä mutta enpä juuri muuta kuin leipää ja voita ostin. Jääkaapissa oli sen verran ruokaa että niillä pärjää perjantaihin. Äiti tekee kauppalistan jostain vanhasta muistista; aina se samat tuotteet. Nyt kun on yksin niin ruokaa ei juuri mene. Piltti-purkkeja taas ostin ja mansikkarahkaa, jospa ne edes jossain vaiheessa maistuisi. En voi pakottaa ketään syömään mutta sen verran voin tehdä että jääkaapissa on kuitenkin aina jotain syötävää. On toki oma asia jos ei sitten niitä syö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti