Viime päivinä on lehdissä ollut paljon uutisia lasten ja nuorten kuolemaan johtaneista onnettomuuksista ja kadonneista muistisairaista vanhuksista. Kaikki nämä koskettavat sillä elämääni kuuluu lapsia, nuoria ja muistisairaita vanhuksia. Jos jostain voi olla onnellinen niin siitä että minun vanhukseni liikkuvat huonosti ja eivät todellakaan pääse kauas jos kotoa poistuvat. Toinen liikkuu rollaattorilla ja ei kyllä hevillä ulos edes lähde. Toinen on lähes sokea, liikkuu kepin kanssa ja lähtee kyllä yöllä hiippailemaan kun ei nukuta. Nyt on ovessa hälytin joka hälyttää paikallisessa palvelutalossa klo 18.00-07.00 välisenä aikana jos ulko-ovi aukeaa. Kun liike on hidasta niin kovin kauas kotipihasta ei ennätä ennen kuin "pelastajat" saapuvat paikalle. Mutta hyvä kuntoinen muistisairas ennättää kyllä kauaksi ennen kuin häntä ruvetaan edes etsimään.
Lasten ja nuorten kuolemat ovat jotain sellaista mitä ei ymmärrä. Mikä tarkoitus niillä on? Yritän nimittäin aina uskotella itselleni että kaikella on tarkoituksensa. Mutta näille en ole tarkoitusta löytänyt.
Nämä uutiset koskettavat lukijoita mutta eniten ne koskettaa uutisen kohteena olevien lähipiiriä. Meitä kosketti eräs pieni maakuntalehden uutinen viime viikolla. Moni sitä uutista lukiessaan ajattelee että paha sai palkkansa ja siitä sai kun tuommoista teki. Mutta meillä uutinen teki erään pienen ihmisen surulliseksi ja paljon miksi-kysymyksiä on sen jälkeen esitetty. Mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi ja seuraukset on kärsittävä. Ja niitä ei kärsi ainoastaan tekijä mutta myös hänelle läheiset ihmiset. Nyt minun on oltava tukena ja turvana pienelle joka on "yksin" maailmassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti