Nämä aurinkoiset ja lämpimät päivät tulivat tänä kesänä myöhään ja moni työläinen on ennättänyt lomansa pitää vesisateessa. Tänään aamulenkillä tuli mieleen että juuri tällaisina päivinä minä olen tyytyväinen "työhöni". Samoin ajattelen kun ulkona sataa kaatamalla tai pakkasmittarissa -35 astetta. Ei tarvitse huolehtia lähteekö auto käyntiin vai miten pääsen työpaikalleni. Se työpaikka kun sattuu olemaan oma koti. Mutta vastaavasti minulla ei ole työyhteisöä, työkavereita, työterveyshuoltoa, vuosilomaa, vapaapäiviä, ruoka- ja kahvitaukoa. Työaika on 24/ ja jos laskee tuntipalkan niin se on todella pieni. Mutta tämä on minun valintani ja minun elämäntapani.
Ammatin valintakysymyksiä tässä talossa on viime vuosina mietitty. Yhdelle oli päivänselvää mihin hän lähtee opiskelemaan yläkoulun jälkeen. Viime talvena niitä mietittiin toisen kanssa ja ei todellakaan mitään hajua siitä mitä haluaisi yläkoulun jälkeen tehdä. Ja yleensäkin sitä mikä ammatti kiinnostaisi. Joten mitään muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin lukio. Minä itse leikin aina lapsena toimisto- ja kauppaleikkejä joten oli päivänselvää että minusta tulee toimistotyöntekijä. Ja niinhän minusta tuli. Yli 20 vuotta tein toimistohommia mutta onneksi sellaisia joissa sain työskennellä asiakaspalvelussa. Kun ikää oli 40 vuotta niin rupesin miettimään että tätäkö minä haluan tehdä seuraavat 20 vuotta. Ja vastaus oli että en missään tapauksessa. Joten oli helppoa kirjoittaa irtisanomislappu ja heittäytyä uuteen elämään. Tässä toisessa elämässä olin jo hetken aikaa ollut mukana joten en ihan suinpäin rynnännyt mihinkään uuteen. Tiesin että minua tarvitaan tässä toisessa työssä paljon enemmän kuin siellä toimistossa. Uskon nimittäin vahvasti että näitäkin asioita järjestelee joku meitä ihmisiä isompi voima ja hän antaa meille ne asiat ja ihmiset jotka meille on tarkoitettu. Monta kertaa olin pyytänyt Taivaan Isältä apua asioihini ja pyydän edelleen. Hän ei vastaa heti mutta järjestelee asiat niin että vastaus tulee jossain vaiheessa. Eikä se suinkaan aina ole sitä mitä toivon mutta siihen minun on tyytyminen. Päivääkään en ole katunut että tein tuon elämäni suurimman päätöksen ja rupesin elämään oman näköistä elämääni. Toivottavasti saan tätä jatkossakin elää ja tulisin toimeen eläkeikään saakka. Vielä olisi intoa tätä työtä tehdä, syliä riittäisi lainavauvoille ja vähän isommillekin lapsille. Joko hetkeksi tai vähän pitemmäksi aikaa. Mutta nämähän eivät ole minun vallassani vaan niistä päättää viranomaiset ja viime kädessä se suurin voima.
Tänään on nautittu auringosta aamulenkillä, trampoliinilla ja kohta suunnistetaan uimarannalle. Odotellaan vain että saadaan porukkaa enemmän kasaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti